Hoitokirja
Tämä hoitokirja on tarkoitettu vain Domenie LCn hoitajalle.
Pääsivu | Kirjoita Vieraskirjaan<< Edellinen sivu | Sivu 1 / 1 Viestit: 1 - 10 / 10 | Seuraava sivu >>
Maria - - 27.08.2009 16:45
(Jatkuu)
Pian kuulin hiljaista puhetta ulko-oven takaa, ja arvasin että Vuonis ja Lejla olivat tulossa. He avasivat oven.
- Ai hei, oletkin jo syömässä. Vuonis sanoi ja istui aamupala pöytään.
- En enää. Vastasin ja ponkaisin ylös pöydästä. Lähdin ovet paukkuen kohti bussi pysäkkiä.
- Hei odota, minä vien sinut! Vuonis huusi ja kipitti nopeasti perääni. Vuoniksen auto oli hopea. Se oli tyylikäs ja sisällä oli nahka istuimet. Ihan kelvollinen. Avasin etu-oven ja hyppäsin sisään. Laitoin turvavyön kiinni.
- Minne luokalle menitkään? Vuonis kysyi.
- Arvaa. Vastasin.
- Ööh, kasille tai ysille? Vuonis arvasi.
- No valitse!
- Kasille. Vuonis valitsi.
- Niin. Sanahdin. Koko loppumatka oltiin ihan hiljaa…
- Hauskaa koulupäivää! Vuonis toivotti ja ajoi autonsa pois pihalta.
- Joo, tosi… Mumisin itsekseni ja katsoin ympärilleni. Kaikki olivat varmaan ihan paskoja. Mitä minä nyt teen? Kävelin eteenpäin kohti koulua. Koulu ei ollut mikään parhaimpia, mutta ei huonokaan. Rakennus oli iso. Kävelin kohti koulun ovea, jonka yläpuolella oli katos. Ympärillä oli paljon koululaisia. Kävelin katoksen sisään ja menin läheiseen nurkkaan. Turvauduin siihen.
- Mitä sä siellä teet?! Se on niinku meiän paikka! Kuulin jonkun sanovan. Katsahdin ylöspäin ja näin pissis-lissu joukkueen.
- Seison. Totesin.
- Kuka anto luvan? Ilmeisesti johtaja kysyi.
- Minä. Vastasin kohottaen kulmiani. Silloin kuulin kun joku jengiläinen kuiskasi johtajalle:
- Kato, mistä se on saanu noi vaatteet, eihän ne oo viell ees tullu?! Kuulin kuiskauksen selvästi ja vilkaisin heidän vaatteita.
- Oho! Et taida olla niin tyylikäs kuin luulin! Tuo huppari on viime vuoden mallistoa! Huudahdin muka kauhistuneena. Johtaja avasi suunsa ja vain tuijotti.
- Mutta… Hän mumisi. Kaikki hänen jengiläiset tulivat minun taakseni ja kysyivät minulta:
- Moi oon Paula, täss on Nea ja Kati!
- Hei! Lopettakaa, mä oon pomo! Heidän pomo huudahti.
- Sulla on viime vuoden huppari! Paula sanoi halveksuen ja tönäisi hänet pois.
- Mitä tehään tänään? Nea ja Kati kysyivät. Meinasin vastata ei mitään teidän kanssa, mutta tässä olivat liittolaiseni.
- Mietitään sitä myöhemmin. vastasin vääntäen teennäisen hymyn kasvoilleni.
(Jatkuu)
Vastaus:
Kiva, kun kirjoitat tapahtumia myös koulusta, sillä sekin on mukavaa vaihtelua hoitotarinoihin. :)
En nyt taida sen enempää kommentoida, sillä se tulisi kyllä olemaan jälleen sitä samaa. ;)
Saat tästä 10v€.
~Vuonis
(Jatkuu)
Pian kuulin hiljaista puhetta ulko-oven takaa, ja arvasin että Vuonis ja Lejla olivat tulossa. He avasivat oven.
- Ai hei, oletkin jo syömässä. Vuonis sanoi ja istui aamupala pöytään.
- En enää. Vastasin ja ponkaisin ylös pöydästä. Lähdin ovet paukkuen kohti bussi pysäkkiä.
- Hei odota, minä vien sinut! Vuonis huusi ja kipitti nopeasti perääni. Vuoniksen auto oli hopea. Se oli tyylikäs ja sisällä oli nahka istuimet. Ihan kelvollinen. Avasin etu-oven ja hyppäsin sisään. Laitoin turvavyön kiinni.
- Minne luokalle menitkään? Vuonis kysyi.
- Arvaa. Vastasin.
- Ööh, kasille tai ysille? Vuonis arvasi.
- No valitse!
- Kasille. Vuonis valitsi.
- Niin. Sanahdin. Koko loppumatka oltiin ihan hiljaa…
- Hauskaa koulupäivää! Vuonis toivotti ja ajoi autonsa pois pihalta.
- Joo, tosi… Mumisin itsekseni ja katsoin ympärilleni. Kaikki olivat varmaan ihan paskoja. Mitä minä nyt teen? Kävelin eteenpäin kohti koulua. Koulu ei ollut mikään parhaimpia, mutta ei huonokaan. Rakennus oli iso. Kävelin kohti koulun ovea, jonka yläpuolella oli katos. Ympärillä oli paljon koululaisia. Kävelin katoksen sisään ja menin läheiseen nurkkaan. Turvauduin siihen.
- Mitä sä siellä teet?! Se on niinku meiän paikka! Kuulin jonkun sanovan. Katsahdin ylöspäin ja näin pissis-lissu joukkueen.
- Seison. Totesin.
- Kuka anto luvan? Ilmeisesti johtaja kysyi.
- Minä. Vastasin kohottaen kulmiani. Silloin kuulin kun joku jengiläinen kuiskasi johtajalle:
- Kato, mistä se on saanu noi vaatteet, eihän ne oo viell ees tullu?! Kuulin kuiskauksen selvästi ja vilkaisin heidän vaatteita.
- Oho! Et taida olla niin tyylikäs kuin luulin! Tuo huppari on viime vuoden mallistoa! Huudahdin muka kauhistuneena. Johtaja avasi suunsa ja vain tuijotti.
- Mutta… Hän mumisi. Kaikki hänen jengiläiset tulivat minun taakseni ja kysyivät minulta:
- Moi oon Paula, täss on Nea ja Kati!
- Hei! Lopettakaa, mä oon pomo! Heidän pomo huudahti.
- Sulla on viime vuoden huppari! Paula sanoi halveksuen ja tönäisi hänet pois.
- Mitä tehään tänään? Nea ja Kati kysyivät. Meinasin vastata ei mitään teidän kanssa, mutta tässä olivat liittolaiseni.
- Mietitään sitä myöhemmin. vastasin vääntäen teennäisen hymyn kasvoilleni.
(Jatkuu)
Vastaus:
Kiva, kun kirjoitat tapahtumia myös koulusta, sillä sekin on mukavaa vaihtelua hoitotarinoihin. :)
En nyt taida sen enempää kommentoida, sillä se tulisi kyllä olemaan jälleen sitä samaa. ;)
Saat tästä 10v€.
~Vuonis
Maria - - 22.08.2009 15:13
Herätyskelloni herätti minut 7.00. Oli aika herätä. Läimäisin herätyskelloni pois päältä. En olisi millään jaksanut herätä ja lähteä kouluun. Se olisi ensimmäinen päiväni. Voi ei! Potkaisin peiton pois päältäni ja nousin kumminkin ylös. Kaiken piti oli tiptop täydellistä, sillä oli ensimmäinen koulupäivä. Nousin ylös ja kipitin kylppäriin. Kylppäri oli ihan huonettani vastapäätä, joten pääsin sinne nopeasti.
Suihkun jälkeen puin päälleni farkut ja valkoisen topin. Kello oli 7.15. Olin aika nopea suihkussa! Laitoin tukan ponnarille. Kaivoin meikkilaukkuni läheisestä kaapista. Laitoin puuteria, pinkkiä luomiväriä, kajaalia, ripsaria, ja sipaisin huulilleni huulikiiltoa. Olin tyytyväinen lopputulokseen. Nappasin mustan hupparini ja sipsutin alakertaan.
Alakerrassa oli aamupala, ja kaikki oli valmiina. Mutta kukaan ei ollut paikalla.
(Jatkuu)
Vastaus:
Aika lyhyt alku, mutta vaikutti hyvältä alulta. Saat 3v€.
~Lejla
Herätyskelloni herätti minut 7.00. Oli aika herätä. Läimäisin herätyskelloni pois päältä. En olisi millään jaksanut herätä ja lähteä kouluun. Se olisi ensimmäinen päiväni. Voi ei! Potkaisin peiton pois päältäni ja nousin kumminkin ylös. Kaiken piti oli tiptop täydellistä, sillä oli ensimmäinen koulupäivä. Nousin ylös ja kipitin kylppäriin. Kylppäri oli ihan huonettani vastapäätä, joten pääsin sinne nopeasti.
Suihkun jälkeen puin päälleni farkut ja valkoisen topin. Kello oli 7.15. Olin aika nopea suihkussa! Laitoin tukan ponnarille. Kaivoin meikkilaukkuni läheisestä kaapista. Laitoin puuteria, pinkkiä luomiväriä, kajaalia, ripsaria, ja sipaisin huulilleni huulikiiltoa. Olin tyytyväinen lopputulokseen. Nappasin mustan hupparini ja sipsutin alakertaan.
Alakerrassa oli aamupala, ja kaikki oli valmiina. Mutta kukaan ei ollut paikalla.
(Jatkuu)
Vastaus:
Aika lyhyt alku, mutta vaikutti hyvältä alulta. Saat 3v€.
~Lejla
Maria - - 18.08.2009 16:42
(Jatkuu)
Ovesta astui psykologi.
- Ehdottaisin teille, että Maria rupeaisi käymään terapiassa. Tiina kertoi.
- Terapiassa? Vuonis kysyi.
- Siellä jutellaan asioista, ja se voisi tehdä hyvää.
- Jos se toimii niin sopii! Lejla huokaisi helpotuksesta.
- Hän on hieman äkäinen. Vuonis totesi ja tarkoitti Mariaa.
- Ei se ole äkäisyyttä, hän vain on surullinen. Tiina sanoi ja antoi Vuoniksen käteen numeron.
- Soittele!
Makasin hiljaa vuoteessani. Tämä oli kuin vankila. Ja tuolla jaeltiin jo lappusia. Huokaisin syvään ja pyyhin kyyneleeni pois. Olisin oiekasti halunnut jutella Tiinan kanssa, mutta en vain voinut. Ajatukseni keskeytyivät, koska huoneeni ovi avattiin. Sisälle tuli Vuonis, Lejla ja se Gey-lääkäri.
- Pääset tänään kotiin. Lääkäri sanoi.
- Ei tuu ikävä.
Tuntui taas ihanalta kävellä. Vaikkakin se kesti vain hetken sain kävellä autoon. Istuin takapenkille ja laitoin turvavyön kiinni. Vuonis kuunteli taas radiota ja ajoi, kun taas Lejla puhui puhelimmessa. Koulu alkaisi pian ja se oli kamlinta. Silti minulla oli paha olla, ja olin hyvin surullinen. Olin menettänyt mahdollisuuteni puhua jonkun kanssa, vaikka minua oltaisiin pidetty hulluna. Oliko elämäni pelkkää haaskausta. Vilkaisin ulos auton ikkunasta, ja katsoin taivaalle jossa näkyi tummia pilviä. Eipä aikaakaan kuin rupesi jo ropisemaan.
- Lejla, pitäisikö hevoset hakea sisälle? Vuonis kysyi Lejlalta, sillä hevosteen hakuun menisi aikaa ja muutenkin sataa voisi ruveta enemmänkin.
- Pikku kuuro vain. Lejla keskeytti puhelimesta. Mutta ei se ihan niin ollut. Ulkona rupesi satamaan kaatamalla.
- Ei ollut pikku kuuro. Huomautin Lejlalle. Lejla taas sanoi Vuonikselle:
- Hevoset kastuu! Vuonis mumisi siihen takaisin:
- Minähän sanoin. Lejla soitti heti puhelun:
- Jonas, hae hevosia sisälle, varsinkin ne joilla on kisat viikonloppuna! Toinen puhelu lähti näin:
- Vampire, oletko tallilla? Hyvä, hae hevosia sisälle, ja sano Lindalle! Ai hänkin on tallilla, menkää jo! Ajoimme niin nipeasti tallille kun oli mahdollista ja kaikki lähtivät hakemaan hevosia laitumilta.
- Maria, näätkö tuon tytön, hän on Vampire, mene auttamaan häntä! Lejla huusi ja lähti itse hakemaan hevosia toiselta laitumelta. Juoksin laitumelle, missä piti olla Vampire. Vampire niminen tyttö sanoi minulle:
- Ota Domi! Hän ojensi minulle riimunnarun jonka päässä seisoi Cheyennen näköinen hevonen. Katsoin hevosta pitkään.
- Mene jo! Vampire huusi ja talutin hevosta sisälle talliin. Otin pari juoksuaskelta. Talli oli melkein vieressä, ja talutin Domin sisälle. Missä sen karsina oli? Hapuilin jonkin aikaa, kunnes löysin karsinan jonka ovessa luki: "Domenie LC". Otin riimun ja narun pois sen päästä ja sanoin hiljaisella äänellä:
- Tapaamme varmasti pian. Se olkoon lupaus.
Vastaus:
Ihanaa kun vihdoin tapahtumat siirtyvät tallille. Pääset käsiksi hevosiin ja ennen kaikkea Domiin. Ihana tuo loppu lausahdus. Saat 13v€.
~Lejla
(Jatkuu)
Ovesta astui psykologi.
- Ehdottaisin teille, että Maria rupeaisi käymään terapiassa. Tiina kertoi.
- Terapiassa? Vuonis kysyi.
- Siellä jutellaan asioista, ja se voisi tehdä hyvää.
- Jos se toimii niin sopii! Lejla huokaisi helpotuksesta.
- Hän on hieman äkäinen. Vuonis totesi ja tarkoitti Mariaa.
- Ei se ole äkäisyyttä, hän vain on surullinen. Tiina sanoi ja antoi Vuoniksen käteen numeron.
- Soittele!
Makasin hiljaa vuoteessani. Tämä oli kuin vankila. Ja tuolla jaeltiin jo lappusia. Huokaisin syvään ja pyyhin kyyneleeni pois. Olisin oiekasti halunnut jutella Tiinan kanssa, mutta en vain voinut. Ajatukseni keskeytyivät, koska huoneeni ovi avattiin. Sisälle tuli Vuonis, Lejla ja se Gey-lääkäri.
- Pääset tänään kotiin. Lääkäri sanoi.
- Ei tuu ikävä.
Tuntui taas ihanalta kävellä. Vaikkakin se kesti vain hetken sain kävellä autoon. Istuin takapenkille ja laitoin turvavyön kiinni. Vuonis kuunteli taas radiota ja ajoi, kun taas Lejla puhui puhelimmessa. Koulu alkaisi pian ja se oli kamlinta. Silti minulla oli paha olla, ja olin hyvin surullinen. Olin menettänyt mahdollisuuteni puhua jonkun kanssa, vaikka minua oltaisiin pidetty hulluna. Oliko elämäni pelkkää haaskausta. Vilkaisin ulos auton ikkunasta, ja katsoin taivaalle jossa näkyi tummia pilviä. Eipä aikaakaan kuin rupesi jo ropisemaan.
- Lejla, pitäisikö hevoset hakea sisälle? Vuonis kysyi Lejlalta, sillä hevosteen hakuun menisi aikaa ja muutenkin sataa voisi ruveta enemmänkin.
- Pikku kuuro vain. Lejla keskeytti puhelimesta. Mutta ei se ihan niin ollut. Ulkona rupesi satamaan kaatamalla.
- Ei ollut pikku kuuro. Huomautin Lejlalle. Lejla taas sanoi Vuonikselle:
- Hevoset kastuu! Vuonis mumisi siihen takaisin:
- Minähän sanoin. Lejla soitti heti puhelun:
- Jonas, hae hevosia sisälle, varsinkin ne joilla on kisat viikonloppuna! Toinen puhelu lähti näin:
- Vampire, oletko tallilla? Hyvä, hae hevosia sisälle, ja sano Lindalle! Ai hänkin on tallilla, menkää jo! Ajoimme niin nipeasti tallille kun oli mahdollista ja kaikki lähtivät hakemaan hevosia laitumilta.
- Maria, näätkö tuon tytön, hän on Vampire, mene auttamaan häntä! Lejla huusi ja lähti itse hakemaan hevosia toiselta laitumelta. Juoksin laitumelle, missä piti olla Vampire. Vampire niminen tyttö sanoi minulle:
- Ota Domi! Hän ojensi minulle riimunnarun jonka päässä seisoi Cheyennen näköinen hevonen. Katsoin hevosta pitkään.
- Mene jo! Vampire huusi ja talutin hevosta sisälle talliin. Otin pari juoksuaskelta. Talli oli melkein vieressä, ja talutin Domin sisälle. Missä sen karsina oli? Hapuilin jonkin aikaa, kunnes löysin karsinan jonka ovessa luki: "Domenie LC". Otin riimun ja narun pois sen päästä ja sanoin hiljaisella äänellä:
- Tapaamme varmasti pian. Se olkoon lupaus.
Vastaus:
Ihanaa kun vihdoin tapahtumat siirtyvät tallille. Pääset käsiksi hevosiin ja ennen kaikkea Domiin. Ihana tuo loppu lausahdus. Saat 13v€.
~Lejla
Maria - - 18.08.2009 13:50
... Kuolivat... Auto-onnettomuus... Myös hevonen... Olen pahoillani... Matkustat lentokoneella Suomeen... Tampereelle... Asianajajasi... Suomessa on sinun sukulaisiasi... Muutat sinne -
Heräsin säikähtäen, se oli vain unta, vain unta. Katsoin ympärilleni Vuonis ja Lejla nukkuivat huoneen tuoleissa. Kyyneleet nousivat silmiini ja rupesin itkemään. Ei elämä ole minulle...
- Itken koko ajan, ihan tyhmää. Mutisin itsekeseni ja pyyhin kyyneleeni. Minun oli näyteltävä kovaa, jotta en olisi itkenyt. Missäköhän kello oli?
- Nuku nyt. Mutisin itselleni ja suljin silmäni.
Heräsin hiljaiseen puheeseen. Näin huoneen ulkopuolella Vuoniksen, Lejlan, sen kauhean gay-lääkärin ja jonkun ruskeatukkaisen naisen??? Vuonis huomasi että olen hereillä ja sanoi ilmeiseti: "Hän heräsi". Hämmästyksekseni vain se nainen tuli sisään. Taisi olla silti lääkäri, koska sillä oli valkoinen takki ja papereita kädessä. V, L ja gey-lääkäri jäivät tuijottamaan hölmän näköisenä lasin ulkopuolelle.
- Hyvää huomenta Maria. Nainen aloitti. En vastannut mitään.
- Olen Tiina, psygologi. Hän esitteli itsensä.
- Sepäs on mielenkiintoista, olet väärässä paikassa. Vastasin ja vilkaisin kynsiäni.
- Saanko istua? Hän kysyi. Kysymys sai minut hämmentymään, minulta ei ollut pitkään aikaan kysytty mitään.
- Istu sitten. Sanoin muka välinpitämättömästi.
- Tuntuuko sinusta hyvältä? Hän kysyi.
- Suoraan sanottuna ei, tarvitsen juotavaa. Vastasin teeskennellen.
- Sinullahan on vettä. Hän vastasi.
- Ei, tahdon limsaa.
- Pyydän että Vuonis hakee. Tiina sanoi ja huikkasi Vuonikselle, että tahdon limsaa. Odotin hetken ja sain limsan.
- Onko nyt hyvä? Hän kysyi.
- Ei, minua väsyttää. Vastasin haukotellen.
- Haen lääkärin, tämä voi olla vakavaa.
- EI! Huusin pelästyneenä. En tahtonut sitä kauheaa. - Tai siis, ei väsytä enää.
- Puhutaan aluksi vaikka Vuoniksesta ja Lejlasta. (T)
- Mitä heistä? (M)
- Tunnetko olosi turvalliseksi heidän luonaan? (T)
- Turvalliseksi, luuletko että olen aivan tyhmä? Mistä minä sen voin tietää? (M)
- Selvä, eli olet epävarma. (T)
- Epävarma?! No en ole! (M)
V ja L katsoivat lasin läpi mitä Tiina teki ja mistä Maria vastasi.
- Mitenköhän menee? V kysyi L.
- Vaikea sanoa, näyttää että Maria on raivona. Ja pian kuuluikin huuto:
- En tahdo puhua kanssasi, häivy!
- Ohhoh! Kuului V ja L yhteinen huudahdus.
(Jatkuu)
Vastaus:
Kiva tarina jälleen kerran. Hyvin kuvailtu varsinkin tunteita. Olisi kivompi jos käyttäisit sulkujen sisään jotain muuta ilmaisua esim: -Tunnetko olosi turvalliseksi heidän luonaan. Tiina kyseli. Saat tarinasta 10v€.
~Lejla
... Kuolivat... Auto-onnettomuus... Myös hevonen... Olen pahoillani... Matkustat lentokoneella Suomeen... Tampereelle... Asianajajasi... Suomessa on sinun sukulaisiasi... Muutat sinne -
Heräsin säikähtäen, se oli vain unta, vain unta. Katsoin ympärilleni Vuonis ja Lejla nukkuivat huoneen tuoleissa. Kyyneleet nousivat silmiini ja rupesin itkemään. Ei elämä ole minulle...
- Itken koko ajan, ihan tyhmää. Mutisin itsekeseni ja pyyhin kyyneleeni. Minun oli näyteltävä kovaa, jotta en olisi itkenyt. Missäköhän kello oli?
- Nuku nyt. Mutisin itselleni ja suljin silmäni.
Heräsin hiljaiseen puheeseen. Näin huoneen ulkopuolella Vuoniksen, Lejlan, sen kauhean gay-lääkärin ja jonkun ruskeatukkaisen naisen??? Vuonis huomasi että olen hereillä ja sanoi ilmeiseti: "Hän heräsi". Hämmästyksekseni vain se nainen tuli sisään. Taisi olla silti lääkäri, koska sillä oli valkoinen takki ja papereita kädessä. V, L ja gey-lääkäri jäivät tuijottamaan hölmän näköisenä lasin ulkopuolelle.
- Hyvää huomenta Maria. Nainen aloitti. En vastannut mitään.
- Olen Tiina, psygologi. Hän esitteli itsensä.
- Sepäs on mielenkiintoista, olet väärässä paikassa. Vastasin ja vilkaisin kynsiäni.
- Saanko istua? Hän kysyi. Kysymys sai minut hämmentymään, minulta ei ollut pitkään aikaan kysytty mitään.
- Istu sitten. Sanoin muka välinpitämättömästi.
- Tuntuuko sinusta hyvältä? Hän kysyi.
- Suoraan sanottuna ei, tarvitsen juotavaa. Vastasin teeskennellen.
- Sinullahan on vettä. Hän vastasi.
- Ei, tahdon limsaa.
- Pyydän että Vuonis hakee. Tiina sanoi ja huikkasi Vuonikselle, että tahdon limsaa. Odotin hetken ja sain limsan.
- Onko nyt hyvä? Hän kysyi.
- Ei, minua väsyttää. Vastasin haukotellen.
- Haen lääkärin, tämä voi olla vakavaa.
- EI! Huusin pelästyneenä. En tahtonut sitä kauheaa. - Tai siis, ei väsytä enää.
- Puhutaan aluksi vaikka Vuoniksesta ja Lejlasta. (T)
- Mitä heistä? (M)
- Tunnetko olosi turvalliseksi heidän luonaan? (T)
- Turvalliseksi, luuletko että olen aivan tyhmä? Mistä minä sen voin tietää? (M)
- Selvä, eli olet epävarma. (T)
- Epävarma?! No en ole! (M)
V ja L katsoivat lasin läpi mitä Tiina teki ja mistä Maria vastasi.
- Mitenköhän menee? V kysyi L.
- Vaikea sanoa, näyttää että Maria on raivona. Ja pian kuuluikin huuto:
- En tahdo puhua kanssasi, häivy!
- Ohhoh! Kuului V ja L yhteinen huudahdus.
(Jatkuu)
Vastaus:
Kiva tarina jälleen kerran. Hyvin kuvailtu varsinkin tunteita. Olisi kivompi jos käyttäisit sulkujen sisään jotain muuta ilmaisua esim: -Tunnetko olosi turvalliseksi heidän luonaan. Tiina kyseli. Saat tarinasta 10v€.
~Lejla
Maria - - 16.08.2009 20:08
(Jatkuu)
Olin ollut hereillä jo pitkään. Koko aika minä itkin. Itkin Cheyenneä, koska en ehtinyt pelastaa sitä. itkin sitä että Vuonis ja Lejla eivät olleet tehneet mitään, eivät kertakaikkiaan mitään! He olivat pettäneet minut. Vuonis ja Lejla olivat menneet varmaan kahville. Mutta pian se gay-lääkäri tuli.
- Jahas, olet taas herännyt. Hän sanoi yhtä kuvottavalla äänellä kun aina ennenkin.
- Ole hiljaa! Huusin raivoissani.
- Olet murhaaja! Jatkoin huutamista. Hän sai tarpeekeen minusta ja häipyi. Rupesin karjumaan. Karjuin niin kovaa kun pystyin. Pian Lejla ja Vuonis tulivat.
- Maria, hiljempaa! Lejla huusi varovaisesti. Silloin lopetin. Mutta sen sijaan vastasin Lejlalle:
- Sinun on helppo sanoa, kun hevosesi ei ole kuollut. Vastasin. Kumpa olisinkin tietänyt kuinka sekaisin pääni silloin oli.
Pian se kauhea lääkäri taas tuli. Hän sanoi minulle, että täytyy ottaa jotain pillereitä.
- Rauhoittaviako? Sinä niitä tarvitset. Vastasin ja kieltäydyin syömästä.
Kun oli ruoka aika, en suostunut syömään mitään. Taas lääkäri tuli ja anoi minulle vesilasin ja pillerin.
- Ota itse! Huusin ja kippasin vedet hänen pääleen. Hän oli raivoissaan.
- Antakaa tytölle nuo. Hän sanoi Vuonikselle ja Lejlalle. Sitten hän häipyi.
- Häipykää, tapoitte hevoseni! Huusin samalla kuin itkin.
- Maria, sinun hevosesi on kuollut ajat sitten. Lejla aloitti.
- Valehtelija! Huusin.
- Etkö muista? Se kuoli samaan aikaan kuin vanhempasikin. Lejla jatkoi.
- EI! Huusin pelästyneenä.
- Oi kyllä, muistatko miten se meni? Vanhempasi olivat tuomassa hevostasi eläinlääkäriltä. Lejla sanoi ja kertoi.
- Ole hiljaa! Huusin loukaantuneena, aihe oli minulle arka.
- Se oli loukaantunut kenttäkilpailuissa kun sinä olit tippunut siltä ja loukaantunut pahasti. Olit vieläkin teho-osastolla. Muistisi taitaa olla mennyt, etkö muista? Lejla sanoi. Olin aivan hiljaa.
- Ja sitten, tapahtui jotain, muistatko?
- Ei älä puhu siitä, ole hiljaa! Huusin itkien.
- Rekka törmäsi heihin ja kaikki kuolivat, näin helppoa se oli. Lejla kertoi.
- EIIII!! - Ole hiljaa! Huusin peloissani, niin se oli mennyt.
- Et tiennyt mitään hevosestasi, vasta sitten, kun toivuit. Ja sait myös tietää että vanhempasikin olivat poissa! Lejla puhui paljon kovempaa. Hengitin koko aika kovempaa. Ajatukset pyörivät päässäni kuin elokuva. Näin kuinka tipuin hevosen selästä, ja Chey kaatui. Se selvisi, kyllä, mutta kuoli myöhemmin... Näin kuinka minulle kerrottiin kaikki. Näin vain vanhempani kuvat. Näin ystäväni. Näin Vuoniksen ja Lejlan. Lejla jatkoi kertomusta, kauheasta kohtalosta.
- EII! Lopeta! Huusin. Lejla kertoi ja kertoi. Se kertoi ihan loppuun saakka. Lopetin huutamisen, kun Lejla lopetti kertomuksensa. Rupesin itkemään.
- Maria, kaikki on nyt hyvin. Sinun ei tarvitse kokea sitä uudestaan, se on ohi. Lejla tuli viereeni ja halasi minua. Olin peloissani.
- Haluatko nyt tämän lääkkeen, se oikeasti auttaa. Vuonis yritti ja ojensi pillerin minulle. Olin liian väsynyt vastustelemaan. Join vettä päälle. Lääke tehosi todella nopeasti, koska sen jälkeen nukahdin. Mutta silloin tiesin että vanhempani ja Chey olivat lopullisesti poissa.
Vastaus:
Tässähän meinää kyyneleet nousta silmiin. Todella upeaa tekstiä ei voi kyllä muuta tehdä kuin hokea sitä. Saat 10v€ tästäkin (:
~Lejla
(Jatkuu)
Olin ollut hereillä jo pitkään. Koko aika minä itkin. Itkin Cheyenneä, koska en ehtinyt pelastaa sitä. itkin sitä että Vuonis ja Lejla eivät olleet tehneet mitään, eivät kertakaikkiaan mitään! He olivat pettäneet minut. Vuonis ja Lejla olivat menneet varmaan kahville. Mutta pian se gay-lääkäri tuli.
- Jahas, olet taas herännyt. Hän sanoi yhtä kuvottavalla äänellä kun aina ennenkin.
- Ole hiljaa! Huusin raivoissani.
- Olet murhaaja! Jatkoin huutamista. Hän sai tarpeekeen minusta ja häipyi. Rupesin karjumaan. Karjuin niin kovaa kun pystyin. Pian Lejla ja Vuonis tulivat.
- Maria, hiljempaa! Lejla huusi varovaisesti. Silloin lopetin. Mutta sen sijaan vastasin Lejlalle:
- Sinun on helppo sanoa, kun hevosesi ei ole kuollut. Vastasin. Kumpa olisinkin tietänyt kuinka sekaisin pääni silloin oli.
Pian se kauhea lääkäri taas tuli. Hän sanoi minulle, että täytyy ottaa jotain pillereitä.
- Rauhoittaviako? Sinä niitä tarvitset. Vastasin ja kieltäydyin syömästä.
Kun oli ruoka aika, en suostunut syömään mitään. Taas lääkäri tuli ja anoi minulle vesilasin ja pillerin.
- Ota itse! Huusin ja kippasin vedet hänen pääleen. Hän oli raivoissaan.
- Antakaa tytölle nuo. Hän sanoi Vuonikselle ja Lejlalle. Sitten hän häipyi.
- Häipykää, tapoitte hevoseni! Huusin samalla kuin itkin.
- Maria, sinun hevosesi on kuollut ajat sitten. Lejla aloitti.
- Valehtelija! Huusin.
- Etkö muista? Se kuoli samaan aikaan kuin vanhempasikin. Lejla jatkoi.
- EI! Huusin pelästyneenä.
- Oi kyllä, muistatko miten se meni? Vanhempasi olivat tuomassa hevostasi eläinlääkäriltä. Lejla sanoi ja kertoi.
- Ole hiljaa! Huusin loukaantuneena, aihe oli minulle arka.
- Se oli loukaantunut kenttäkilpailuissa kun sinä olit tippunut siltä ja loukaantunut pahasti. Olit vieläkin teho-osastolla. Muistisi taitaa olla mennyt, etkö muista? Lejla sanoi. Olin aivan hiljaa.
- Ja sitten, tapahtui jotain, muistatko?
- Ei älä puhu siitä, ole hiljaa! Huusin itkien.
- Rekka törmäsi heihin ja kaikki kuolivat, näin helppoa se oli. Lejla kertoi.
- EIIII!! - Ole hiljaa! Huusin peloissani, niin se oli mennyt.
- Et tiennyt mitään hevosestasi, vasta sitten, kun toivuit. Ja sait myös tietää että vanhempasikin olivat poissa! Lejla puhui paljon kovempaa. Hengitin koko aika kovempaa. Ajatukset pyörivät päässäni kuin elokuva. Näin kuinka tipuin hevosen selästä, ja Chey kaatui. Se selvisi, kyllä, mutta kuoli myöhemmin... Näin kuinka minulle kerrottiin kaikki. Näin vain vanhempani kuvat. Näin ystäväni. Näin Vuoniksen ja Lejlan. Lejla jatkoi kertomusta, kauheasta kohtalosta.
- EII! Lopeta! Huusin. Lejla kertoi ja kertoi. Se kertoi ihan loppuun saakka. Lopetin huutamisen, kun Lejla lopetti kertomuksensa. Rupesin itkemään.
- Maria, kaikki on nyt hyvin. Sinun ei tarvitse kokea sitä uudestaan, se on ohi. Lejla tuli viereeni ja halasi minua. Olin peloissani.
- Haluatko nyt tämän lääkkeen, se oikeasti auttaa. Vuonis yritti ja ojensi pillerin minulle. Olin liian väsynyt vastustelemaan. Join vettä päälle. Lääke tehosi todella nopeasti, koska sen jälkeen nukahdin. Mutta silloin tiesin että vanhempani ja Chey olivat lopullisesti poissa.
Vastaus:
Tässähän meinää kyyneleet nousta silmiin. Todella upeaa tekstiä ei voi kyllä muuta tehdä kuin hokea sitä. Saat 10v€ tästäkin (:
~Lejla
Maria - - 16.08.2009 11:24
(Jatkuu)
Kuului tasaista piippausta. Kuului hiljaista hengitystä. Sängyn ympärillä oli kaksi nuorta naista joilla molemmilla oli ruskea tukka. He olivat hiljaa kunnes toinen heistä, Vuonis avasi suunsa.
- Lejla, lääkäri kertoi minulle hieman lääkistyksestä. Hän sanoi varovaisesti.
- Miksi puhumme NYT siitä? Lejla kysyi. - Ja sitä paitsi, tyttö on täysin terve. Hän oli vain väsynyt. Ensiksi lento Amerikasta Helsinkiin, sitten junalla Tampereelle, koska siellä oli hänen asianajaja ja vielä takaisin Helsinkiin meidän luokse. Ja muistatko, hän tuli TÄNÄÄN!
- Niin, mutta se lääkitys? Vuonis kysyi varovaisesti.
- Emme voi pitää häntä hulluna. Lejla sanoi ja vilkaisi hiljaista tyttöä.
- Lääkäri määräsi. Vuonis vastasi.
- Selvä, annamme lääkkeet, mutta Maria ei saa tietää. Lejla vastasi ja Vuonis nyökkäsi.
Näin pelkkää pimeää, en tuntenut mitään, en nähnyt mitään, kaikki oli mustaa. Tahdoin herätä. Halusin edes liikahtaa, nostaa itseäni. Pakotin kaikki voimani oikeaan kääteeni. Nostin sitä varovaisesti ylös, mutta en tiedä onnistiko se...
- Se liikkui! Vuonis huusi. Lejla oli tukehtumaisillaan kahviin.
- Maria, kuuletko?
Erotin muutaman sanan. Halusin vastata, mutta se jäi vain yritykseksi. Minua hieman ravisteltiin. Näin pienen valon pilkahduksen, ja toisenkin! Kolmannen ja neljännen! Näin valtavasti valoa, joka tulvi silmiini, valo oli liian kirkasta. Pakotin itseni avamaan silmäni.
- Maria! Kuulin huudon joka kutsui minua.
- Mmm...
- Maria?
- Mom, dad? Kysyin ihmeissäni. Samalla muistin.
- Cheyenne! Huusin kovaa, ja nousin ylös niin äkkiä, että lyyhistyin maahaan. En välittänyt siitä, mutta jatkoin matkaa. Lääkäri työnsi käden eteeni ja pysäytti matkani.
- What are you doing? Kysyin ihmeissäni. Edessäni seisoi kolmikymppinen mieslääkäri.
- Kappas, hyvä että heräsit. Hän sanoi, mistä hän puhui. Missä olin?
- What are you doing here?
- Hoidan sinua.Hän vastasi ja kirjoitti lehtiöönsä jotain. Samalla muistin että olin suomessa.
- Vuonis, Lejla? Kysyin hämmästyneenä.
- Etkö muista? Tipuit hevosen selästä. Lejla sanoi. Olin aivan ihmeissäni, mitä oli tapahtunut.
- But my horse... Yritin huutaa.
- Speak Finnish. Vonis vastasi varovaisesti.
- Minun hevoseni, auttakaa! Huusin, miksei kukaan ymmärtänyt.
- Olet sairas, ja minä aion hoitaa sinut kuntoon. Lääkäri sanoi syssäten minut sänkyyn.
- Uskokaa minua, Chey tarvitsee apua! Huusin itku kurkussa. Miksei kukaan kuunnellut.
- Vuonis, Lejla? Kysyin. - Help!
Hakkasin raivoissani lääkäriä joka pipti minusta kiinni.
- Gay! Asshole! Rapist! Fuck YOU! Lääkäri työnsi naamani eteen jonkun jutun ja nukahdin heti. Kukaan ei kuunnellut minua...
(Jatkuu)
Vastaus:
Hieno ja sykähdyttävää kirjoitusta jälleen kerran. Tarinahan käy todella synkäksi. Hmm.. Mitäköhän tuohon Cheyenneen liittyy? (: Nyt oli muutama kirjoitusvirhe, mutta ei se nyt niin hirveästi haittaa, kun tekstistä saa kuitenkin selvää. Saat 10v€.
~Lejla
(Jatkuu)
Kuului tasaista piippausta. Kuului hiljaista hengitystä. Sängyn ympärillä oli kaksi nuorta naista joilla molemmilla oli ruskea tukka. He olivat hiljaa kunnes toinen heistä, Vuonis avasi suunsa.
- Lejla, lääkäri kertoi minulle hieman lääkistyksestä. Hän sanoi varovaisesti.
- Miksi puhumme NYT siitä? Lejla kysyi. - Ja sitä paitsi, tyttö on täysin terve. Hän oli vain väsynyt. Ensiksi lento Amerikasta Helsinkiin, sitten junalla Tampereelle, koska siellä oli hänen asianajaja ja vielä takaisin Helsinkiin meidän luokse. Ja muistatko, hän tuli TÄNÄÄN!
- Niin, mutta se lääkitys? Vuonis kysyi varovaisesti.
- Emme voi pitää häntä hulluna. Lejla sanoi ja vilkaisi hiljaista tyttöä.
- Lääkäri määräsi. Vuonis vastasi.
- Selvä, annamme lääkkeet, mutta Maria ei saa tietää. Lejla vastasi ja Vuonis nyökkäsi.
Näin pelkkää pimeää, en tuntenut mitään, en nähnyt mitään, kaikki oli mustaa. Tahdoin herätä. Halusin edes liikahtaa, nostaa itseäni. Pakotin kaikki voimani oikeaan kääteeni. Nostin sitä varovaisesti ylös, mutta en tiedä onnistiko se...
- Se liikkui! Vuonis huusi. Lejla oli tukehtumaisillaan kahviin.
- Maria, kuuletko?
Erotin muutaman sanan. Halusin vastata, mutta se jäi vain yritykseksi. Minua hieman ravisteltiin. Näin pienen valon pilkahduksen, ja toisenkin! Kolmannen ja neljännen! Näin valtavasti valoa, joka tulvi silmiini, valo oli liian kirkasta. Pakotin itseni avamaan silmäni.
- Maria! Kuulin huudon joka kutsui minua.
- Mmm...
- Maria?
- Mom, dad? Kysyin ihmeissäni. Samalla muistin.
- Cheyenne! Huusin kovaa, ja nousin ylös niin äkkiä, että lyyhistyin maahaan. En välittänyt siitä, mutta jatkoin matkaa. Lääkäri työnsi käden eteeni ja pysäytti matkani.
- What are you doing? Kysyin ihmeissäni. Edessäni seisoi kolmikymppinen mieslääkäri.
- Kappas, hyvä että heräsit. Hän sanoi, mistä hän puhui. Missä olin?
- What are you doing here?
- Hoidan sinua.Hän vastasi ja kirjoitti lehtiöönsä jotain. Samalla muistin että olin suomessa.
- Vuonis, Lejla? Kysyin hämmästyneenä.
- Etkö muista? Tipuit hevosen selästä. Lejla sanoi. Olin aivan ihmeissäni, mitä oli tapahtunut.
- But my horse... Yritin huutaa.
- Speak Finnish. Vonis vastasi varovaisesti.
- Minun hevoseni, auttakaa! Huusin, miksei kukaan ymmärtänyt.
- Olet sairas, ja minä aion hoitaa sinut kuntoon. Lääkäri sanoi syssäten minut sänkyyn.
- Uskokaa minua, Chey tarvitsee apua! Huusin itku kurkussa. Miksei kukaan kuunnellut.
- Vuonis, Lejla? Kysyin. - Help!
Hakkasin raivoissani lääkäriä joka pipti minusta kiinni.
- Gay! Asshole! Rapist! Fuck YOU! Lääkäri työnsi naamani eteen jonkun jutun ja nukahdin heti. Kukaan ei kuunnellut minua...
(Jatkuu)
Vastaus:
Hieno ja sykähdyttävää kirjoitusta jälleen kerran. Tarinahan käy todella synkäksi. Hmm.. Mitäköhän tuohon Cheyenneen liittyy? (: Nyt oli muutama kirjoitusvirhe, mutta ei se nyt niin hirveästi haittaa, kun tekstistä saa kuitenkin selvää. Saat 10v€.
~Lejla
Maria - - 14.08.2009 21:10
Ruokana oli lihapullia ja perunamuusia. Samalla oli hyvänmaukuinen vihersalaatti. Vuonis oli kyllä hyvä kokkaamaan! Oloni oli taas vähän allapäin. Olin tuntenut pienen hymyn aina vilahtavan kasvoillani, mutta ei enää. Se oli ollut ainutlaatuinen hetki, mutta nyt se oli poissa.
Ruokailun jälkeen Vuonis keräsi astiat pois.
- Maria, tulisitko hakemaan Sepin sisälle, ajattelin lähteä maastoon. Sinä voisit tulla mukaan. Katsoin Lejlaa. Olinkin odottanut tätä.
- Selvä.
Laitumilla katsoimme ensiksi minulle hevosen.
- Tuolla ovat neljä sopivaa. Vallea hoitaa eräs Vampire. Hoitajia, voi ei.
- Kun katseeni osui ruunikkoon tammaan käteni rupesivat tärisemään.
- Cheyenne... Kuiskasin ilmaan. Katsoin sitä. Mitä enemmän katsoin sitä, sitä enemmän se näytti Cheyenneltä.
- Mitä sanoit? Lejla kysyi. En vastannut. Katsoin vain sitä. En huomannut mitä tein, mutta avasin vain portin ja menin sisään.
- Maria, mitä teet? Lejla kysyi ja yritti estää minua, mutta olin liian nopea. Silitin hevosen päätä. Se katsoi minua. Se hetki oli taivaallinen. Liutin käteni kaulaa pitkin selkään ja ponnistin. Olin selässä. Otin harjasta kiinni ja nostin laukan. Cheyenne ihana hevonen, Cheyenne vapaa kuin tuuli, Cheyenne intiaanihevonen. Kaikki pahat asiat unohtuivat mielestäni. Minä vain olin, minä lensin! En kuullut huutoja, joita Lejla yritti minulle huutaa, en kuullut muiden hevosten hirnahduksia ja villiintymisiä. Minä kuulin vain aaltojen loisketta, tuulta...
PAM!
En tuntenut mitään, en kuullut mitään. Kaikki oli vain tyhjää, sitä on hirveän vaikea kuvailla. Näin punaista. Kuulin vain sireenien äänet. Pikkuhiljaa rupesin erottamaan ääriviivat. Ne olivat ihmisen ääriviivat. Minun! Näin itseni makaamassa maassa...
- Milloin hän herää? Lejla kysyy sairaalassa.
- Siitä ei ole tietoa. Mutta voin sanoa että tyttö tarvitsee psykologista hoitoa. Lääkäri sanoi Lejlalle. Sairaalassa istuvat Vuonis, Lejla ja muutama muu lääkäri. Marian tilasta ei ole tietoa.
- Psykologista? Vuonis hämmästelee.
- Aivan niin, hän melkein tappoi itsensä! Lääkäri vastaa.
- Hoitoa? Maria on vain menettänyt vanhempansa, se on aivan ymmärrettävää. Lejla sanoo
- Niin, mutta tuo ei ole! Lääkäri vastaa ja häipyy paikalta.
- Hän on oikeassa. Vuonis sanoo Lejlalle.
- Selvä. Katsotaan nyt miten toipuminen onnistuu. Lejla miettii. Molemmat katoavat katsomaan sänkyä jossa makaa tyttö.
(Jatkuu)
Vastaus:
Huh. Siinä oli jo äksöniä. Ihan hyvä tarina. Mietinkin jo, että milloin päästään hevosten pariin. Kiva kun tarinoistasi saa aina tietoa edellisestä kodistasi. Saat 10v€.
~Lejla
Ruokana oli lihapullia ja perunamuusia. Samalla oli hyvänmaukuinen vihersalaatti. Vuonis oli kyllä hyvä kokkaamaan! Oloni oli taas vähän allapäin. Olin tuntenut pienen hymyn aina vilahtavan kasvoillani, mutta ei enää. Se oli ollut ainutlaatuinen hetki, mutta nyt se oli poissa.
Ruokailun jälkeen Vuonis keräsi astiat pois.
- Maria, tulisitko hakemaan Sepin sisälle, ajattelin lähteä maastoon. Sinä voisit tulla mukaan. Katsoin Lejlaa. Olinkin odottanut tätä.
- Selvä.
Laitumilla katsoimme ensiksi minulle hevosen.
- Tuolla ovat neljä sopivaa. Vallea hoitaa eräs Vampire. Hoitajia, voi ei.
- Kun katseeni osui ruunikkoon tammaan käteni rupesivat tärisemään.
- Cheyenne... Kuiskasin ilmaan. Katsoin sitä. Mitä enemmän katsoin sitä, sitä enemmän se näytti Cheyenneltä.
- Mitä sanoit? Lejla kysyi. En vastannut. Katsoin vain sitä. En huomannut mitä tein, mutta avasin vain portin ja menin sisään.
- Maria, mitä teet? Lejla kysyi ja yritti estää minua, mutta olin liian nopea. Silitin hevosen päätä. Se katsoi minua. Se hetki oli taivaallinen. Liutin käteni kaulaa pitkin selkään ja ponnistin. Olin selässä. Otin harjasta kiinni ja nostin laukan. Cheyenne ihana hevonen, Cheyenne vapaa kuin tuuli, Cheyenne intiaanihevonen. Kaikki pahat asiat unohtuivat mielestäni. Minä vain olin, minä lensin! En kuullut huutoja, joita Lejla yritti minulle huutaa, en kuullut muiden hevosten hirnahduksia ja villiintymisiä. Minä kuulin vain aaltojen loisketta, tuulta...
PAM!
En tuntenut mitään, en kuullut mitään. Kaikki oli vain tyhjää, sitä on hirveän vaikea kuvailla. Näin punaista. Kuulin vain sireenien äänet. Pikkuhiljaa rupesin erottamaan ääriviivat. Ne olivat ihmisen ääriviivat. Minun! Näin itseni makaamassa maassa...
- Milloin hän herää? Lejla kysyy sairaalassa.
- Siitä ei ole tietoa. Mutta voin sanoa että tyttö tarvitsee psykologista hoitoa. Lääkäri sanoi Lejlalle. Sairaalassa istuvat Vuonis, Lejla ja muutama muu lääkäri. Marian tilasta ei ole tietoa.
- Psykologista? Vuonis hämmästelee.
- Aivan niin, hän melkein tappoi itsensä! Lääkäri vastaa.
- Hoitoa? Maria on vain menettänyt vanhempansa, se on aivan ymmärrettävää. Lejla sanoo
- Niin, mutta tuo ei ole! Lääkäri vastaa ja häipyy paikalta.
- Hän on oikeassa. Vuonis sanoo Lejlalle.
- Selvä. Katsotaan nyt miten toipuminen onnistuu. Lejla miettii. Molemmat katoavat katsomaan sänkyä jossa makaa tyttö.
(Jatkuu)
Vastaus:
Huh. Siinä oli jo äksöniä. Ihan hyvä tarina. Mietinkin jo, että milloin päästään hevosten pariin. Kiva kun tarinoistasi saa aina tietoa edellisestä kodistasi. Saat 10v€.
~Lejla
Maria - - 13.08.2009 22:17
Olimme perillä ehkä minuutin päästä. Olin ollut koko ajan hereillä, mutta Vuonis ja Lejla eivät tienneet. sitä. Esitin nukkuvaa. Pian kuulin Vuoniksen ja Lejlan keskustelun.
- Pitäisikö hänet herättää? Vuonis kysyi Lejlalta.
- En minä häntä ainakaan autoon jätä. Lejla totesi ja ravisti minut hereille.
- Olemmeko jo perillä? Kysyi muka unisesti. Vilkaisin ulos ikkunasta ja näin ihastuttavan tiilitalon. Se muistutti kovasti entistä taloani, mutta se oli pienempi. Asia sai silti kyyneleet valumaan silmistäni. Pyyhäisin sen kämmenelläni pois, ja toivoin ettei Lejla nähnyt sitä. Olin väärässä.
- Onko kaikki hyvin? Lejla kysyi.
- On. Sanoin ja yritin hymähtää. Lejla katsoi minua epäilevästi. Jatkoin talon katsomista vaikka se tuntuikin pahalta. Siinä oli kolme kerrosta, joiden seiniä koristivat isot ikkunat. Pihan nurmikko oli siistitty leikattu ja pihalla oli muutamia kukkia. Takana pilkotti järvi.
- Tossa on talomme. Ylin kerros on ullakko, alakerrassa on keittiö, olohuone ja Vuoniksen huone. Keskikerroksesta löytyy loput makuuhuoneet, joista yksi on minun. Siellä on myös kylppäri. Alakerrassa on myös vessa. Lejla selitti.
- Okei, menen jo! Huusin ja juoksin sisälle taloon. Aukaisin oven joka oli jo auki. Ensimmäisenä vastassa oli eteinen. Jätin kengät keskelle lattiaa, mutta siirsin ne syrjään. Kuten sanonta kuuluu: "Ole kuin kotonasi". Juoksin suorinta tietä yläkertaan. Edessä oli kolme makuuhuonetta. Valitsin sen joka oli vasemalla se oli ilmeisesti varattu, koska se oli sisustettu. Siellä oli hieno sänky ja kirjoituspöytä. Se näytti myös aika villiltä, mutta kodikkaalta. Sitten oli luvassa seuraava huone se näytti aika tyhjältä. Oliko tämä minun?? Oli vielä yksi huone. Odotin siltä aika paljon. Avasin oven ja nielaisin. Se oli upea! Siinä oli kaksi valkoista vaatekaappia, jossa oli isot peilit. Kotoisa matto, joka oli vaaleanpunainen. Vieressä oli iso sänky, joka oli luultavasti parisänky. Sen peite oli vaaleanpunainen. Sängyn päällä oli ihanan iso nallekarhu, joka oli ihana! Vielä oli kirjahylly, jossa ei ollut vielä kirjoja. Sen alapuolella oli kirjoituspöytä. Sekin oli valkoinen. Yöpöydän päällä oli lamppu ja kirje... Avasin kirjekuoren.
"Tervetuloa Maria! Voit ruveta purkaamaan kamppeitasi sillä tämä on uusi huoneesi. Toivottavasti pidät siitä.
P.S. Koita pitää se mahdollisimman siistinä.
- Vuonis ja Lejla"
Kirje sai minut itkemään. Kohta näin Vuoniksen ja Lejlan avaavan huoneeni oven.
- Onko kaikki hyvin? Vuonis kysyi.
- On, kaikki on aivan loistavasti! Vastasin iloisena ja juoksin halamaan kumpaakin.
- Kiitos kaikesta! Sanoin molemmille. Pitkään aikaan tunsin oloni ihanaksi ja iloiseksi. Se sai minut melkein nauramaan. Tämä oli uusi kotini, joka oli sattumoisin ihana!
Vastaus:
Aivan ihana jatko jälleen! Olet kyllä erittäin hyvä kirjoittamaan tarinoita ja Lejlan kanssa oikein odotamme innolla, että milloin kirjoittaisit jatkoa! Molempien on aina pakko lukea kaikki osat, vaikka toinen vastaisi tarinaan. :D
Saat tästä 12v€.
~Vuonis
Olimme perillä ehkä minuutin päästä. Olin ollut koko ajan hereillä, mutta Vuonis ja Lejla eivät tienneet. sitä. Esitin nukkuvaa. Pian kuulin Vuoniksen ja Lejlan keskustelun.
- Pitäisikö hänet herättää? Vuonis kysyi Lejlalta.
- En minä häntä ainakaan autoon jätä. Lejla totesi ja ravisti minut hereille.
- Olemmeko jo perillä? Kysyi muka unisesti. Vilkaisin ulos ikkunasta ja näin ihastuttavan tiilitalon. Se muistutti kovasti entistä taloani, mutta se oli pienempi. Asia sai silti kyyneleet valumaan silmistäni. Pyyhäisin sen kämmenelläni pois, ja toivoin ettei Lejla nähnyt sitä. Olin väärässä.
- Onko kaikki hyvin? Lejla kysyi.
- On. Sanoin ja yritin hymähtää. Lejla katsoi minua epäilevästi. Jatkoin talon katsomista vaikka se tuntuikin pahalta. Siinä oli kolme kerrosta, joiden seiniä koristivat isot ikkunat. Pihan nurmikko oli siistitty leikattu ja pihalla oli muutamia kukkia. Takana pilkotti järvi.
- Tossa on talomme. Ylin kerros on ullakko, alakerrassa on keittiö, olohuone ja Vuoniksen huone. Keskikerroksesta löytyy loput makuuhuoneet, joista yksi on minun. Siellä on myös kylppäri. Alakerrassa on myös vessa. Lejla selitti.
- Okei, menen jo! Huusin ja juoksin sisälle taloon. Aukaisin oven joka oli jo auki. Ensimmäisenä vastassa oli eteinen. Jätin kengät keskelle lattiaa, mutta siirsin ne syrjään. Kuten sanonta kuuluu: "Ole kuin kotonasi". Juoksin suorinta tietä yläkertaan. Edessä oli kolme makuuhuonetta. Valitsin sen joka oli vasemalla se oli ilmeisesti varattu, koska se oli sisustettu. Siellä oli hieno sänky ja kirjoituspöytä. Se näytti myös aika villiltä, mutta kodikkaalta. Sitten oli luvassa seuraava huone se näytti aika tyhjältä. Oliko tämä minun?? Oli vielä yksi huone. Odotin siltä aika paljon. Avasin oven ja nielaisin. Se oli upea! Siinä oli kaksi valkoista vaatekaappia, jossa oli isot peilit. Kotoisa matto, joka oli vaaleanpunainen. Vieressä oli iso sänky, joka oli luultavasti parisänky. Sen peite oli vaaleanpunainen. Sängyn päällä oli ihanan iso nallekarhu, joka oli ihana! Vielä oli kirjahylly, jossa ei ollut vielä kirjoja. Sen alapuolella oli kirjoituspöytä. Sekin oli valkoinen. Yöpöydän päällä oli lamppu ja kirje... Avasin kirjekuoren.
"Tervetuloa Maria! Voit ruveta purkaamaan kamppeitasi sillä tämä on uusi huoneesi. Toivottavasti pidät siitä.
P.S. Koita pitää se mahdollisimman siistinä.
- Vuonis ja Lejla"
Kirje sai minut itkemään. Kohta näin Vuoniksen ja Lejlan avaavan huoneeni oven.
- Onko kaikki hyvin? Vuonis kysyi.
- On, kaikki on aivan loistavasti! Vastasin iloisena ja juoksin halamaan kumpaakin.
- Kiitos kaikesta! Sanoin molemmille. Pitkään aikaan tunsin oloni ihanaksi ja iloiseksi. Se sai minut melkein nauramaan. Tämä oli uusi kotini, joka oli sattumoisin ihana!
Vastaus:
Aivan ihana jatko jälleen! Olet kyllä erittäin hyvä kirjoittamaan tarinoita ja Lejlan kanssa oikein odotamme innolla, että milloin kirjoittaisit jatkoa! Molempien on aina pakko lukea kaikki osat, vaikka toinen vastaisi tarinaan. :D
Saat tästä 12v€.
~Vuonis
Maria - - 12.08.2009 14:48
Auto liikkui hiekkaisella tiellä. Istuin tyylikkäässä autossa ja itkin. Vuonis kuunteli hiljaisella musaa ja lauleli sen tahtiin. Lejla höpötti puheliessa, ja olin räjähtämäisilläni. Kyse oli käsittääkseni heinäpaaleista. Purin huultani etten olisi ruvennut pillittämään. Onneksi Vuonis ja Lejla eivät huomanneet, onneksi. Miksi juuri minun piti menettää vanhempani? Miksi? Miksi jouduin tänne? Mitä tekisin elämälläni? Mitään? Olisiko Vuoniksella aikaa huolehtia minusta? Entäs Lejlalla? Pystyisinkö näkemään hevosia? Kohtaamaan niitä? Miten selviäisin koulusta? Kysymyksistä? Voisinko keksiä helpomman ratkaisun elämälleni? Voisinko... kuolla? Viimeinen kysymys sai henkeni salpaantumaan. Mitä ajattelin? Tiesivätkö Vuonis ja Lejla, että olin sairastanut anoreksiaa, koska yritin tapattaa itseni? Entäs teho-osasto, itsemurha yrityksen jälkeen? He eivät tienneet, olin varma siitä. Jos vanhempani eivät olisi jättäneet minua... Ajatukseni pysähtyivät kuin seinään, kun Vuonis huusi:
- Perillä! Käännyin katsomaan ikkunasta ulos, etten olisi näyttänyt itkuani.
- Mennään ensiksi talolle, niin saamme kamppeesi sisälle. Lejla keskeytti puhelimesta.
- Menen katsomaan hevosia. Vastasin.
- Mutta... Vuonis yritti. Käänsin katseeni häneen ja lausahdin:
- Mitä?
- Öh, ei mitään. Vuonis sanoi ja yritti muodostaa hymyn kasvollensa, mutta nielaisi vain.
- Hyvä. Sanoin ja paiskasin auton oven kiinni. Suuntasin laitumille.
- Miksi päästit hänet?! Lejla kysyy Vuonikselta.
- No, en voinut kiletää... Vuonis vastaa.
- Luitko kaikki paperit mitä tytöstä lähetettiin? Lejla kysyy ja sanoo puhelimeen nopeasti:
- Soitellaan myöhemmin.
- Paperit? Vähän, en ehtinyt kaikkia. Vuonis vastaa.
- Olisi kannattanut, hän on yrittänyt itsemurhaa anoreksian avulla ja hypännyt kalliolta alas. Hän on myös juonut, ja liikkunut huonoissa piireissä. Lejla vastaa vihaisena.
- Voi ei! Haetaan tyttö takaisin! Vuonis sanoo ja hyppää ulos autosta. Lejla tulee heti perässä ja molemmat juoksevat laitumille.
Katsoin hevosia jotka näyttivät kuvan kauniilta. Silitin läheisen hevosen turpaa ja se hamusi kättäni, niin kauan kuin sähkölangan vaikutus rupesi tuntumaan. Hevonen kavahti taakseppäin, koska minä huudahdin, koska Vuonis ja Lejla huusivat minua. Käteni osui sähkölankaan ja sain hirveän tällin.
- Mitä? Kysyin vihaisena.
- Täällähän sinä vain, silittelemässä heppoja. Vuonis sanoi.
- No mitä luulit? Kysyin.
- Anna olla Vuonis, Maria talolle on vähän matkaa niin ajattelimme jos tulisit silti autolla. Lejla sanoi ja otti kädestäni kiinni.
- Päästä irti, osaan kävellä itsekkin! Huusin.
- Anteeksi, mutta tule nyt. Lejla sanoi.
- Haluan olla hetken yksin! Huusin täysillä.
- Tule nyt. Molemmat yrittivät.
- Saanko hetken rauhaa? Olen juuri menettänyt vanhempani ja te vain höösäätte! Ettekö ymmärrä miltä minusta tuntuu? Kysyin raivoisasti.
- Ymmärrän. Vuonis sanoi.
- EI! Ette ymmärrä, ette ole menettänyt mitään! Kumpikin oli hiljaa.
- Miten he vain voivat olla poissa? Vain poissa? Kysyin vihaiseksi, mutta vihaisuuteni muuttui itkuksi. Vuonis ja Lejla tulivat molemmat halaamaan minua.
- Itke niin paljon kuin haluat, se auttaa. Vuonis sanoi ymmärtäväisesti. Samalla Vuonis ja Lejla taluttivat minut autoon. Vuonis meni ajamaan. Ja lejla pysyi koko ajan lähelläni. Minua rupesi väsyttämään. Mutta sain yhden sanan kuiskatuksi:
- Kiitos.
Vastaus:
Vautsi! Tarinasi alkaa todella hyvin. Täytyi oikein lukea tuo ensimmäinen osa. Hienoa. Olet todella oppinut kirjoittamaan. Teksti sujui hyvin ja kirjoitusvirheitä ei ollut. Kappaleet ja repliikkiviivatkin ovat kunnossa. Hyvältä näyttää näin kirjoituksen puolesta. Sisällöstä täytyy sanoa sen verran, että vaikka tarina olikin synkkä ja hieman surullinen se oli erittäin mielenkiintoinen alku. Odotan innolla lisää. Saat 15v€.
~Lejla
Auto liikkui hiekkaisella tiellä. Istuin tyylikkäässä autossa ja itkin. Vuonis kuunteli hiljaisella musaa ja lauleli sen tahtiin. Lejla höpötti puheliessa, ja olin räjähtämäisilläni. Kyse oli käsittääkseni heinäpaaleista. Purin huultani etten olisi ruvennut pillittämään. Onneksi Vuonis ja Lejla eivät huomanneet, onneksi. Miksi juuri minun piti menettää vanhempani? Miksi? Miksi jouduin tänne? Mitä tekisin elämälläni? Mitään? Olisiko Vuoniksella aikaa huolehtia minusta? Entäs Lejlalla? Pystyisinkö näkemään hevosia? Kohtaamaan niitä? Miten selviäisin koulusta? Kysymyksistä? Voisinko keksiä helpomman ratkaisun elämälleni? Voisinko... kuolla? Viimeinen kysymys sai henkeni salpaantumaan. Mitä ajattelin? Tiesivätkö Vuonis ja Lejla, että olin sairastanut anoreksiaa, koska yritin tapattaa itseni? Entäs teho-osasto, itsemurha yrityksen jälkeen? He eivät tienneet, olin varma siitä. Jos vanhempani eivät olisi jättäneet minua... Ajatukseni pysähtyivät kuin seinään, kun Vuonis huusi:
- Perillä! Käännyin katsomaan ikkunasta ulos, etten olisi näyttänyt itkuani.
- Mennään ensiksi talolle, niin saamme kamppeesi sisälle. Lejla keskeytti puhelimesta.
- Menen katsomaan hevosia. Vastasin.
- Mutta... Vuonis yritti. Käänsin katseeni häneen ja lausahdin:
- Mitä?
- Öh, ei mitään. Vuonis sanoi ja yritti muodostaa hymyn kasvollensa, mutta nielaisi vain.
- Hyvä. Sanoin ja paiskasin auton oven kiinni. Suuntasin laitumille.
- Miksi päästit hänet?! Lejla kysyy Vuonikselta.
- No, en voinut kiletää... Vuonis vastaa.
- Luitko kaikki paperit mitä tytöstä lähetettiin? Lejla kysyy ja sanoo puhelimeen nopeasti:
- Soitellaan myöhemmin.
- Paperit? Vähän, en ehtinyt kaikkia. Vuonis vastaa.
- Olisi kannattanut, hän on yrittänyt itsemurhaa anoreksian avulla ja hypännyt kalliolta alas. Hän on myös juonut, ja liikkunut huonoissa piireissä. Lejla vastaa vihaisena.
- Voi ei! Haetaan tyttö takaisin! Vuonis sanoo ja hyppää ulos autosta. Lejla tulee heti perässä ja molemmat juoksevat laitumille.
Katsoin hevosia jotka näyttivät kuvan kauniilta. Silitin läheisen hevosen turpaa ja se hamusi kättäni, niin kauan kuin sähkölangan vaikutus rupesi tuntumaan. Hevonen kavahti taakseppäin, koska minä huudahdin, koska Vuonis ja Lejla huusivat minua. Käteni osui sähkölankaan ja sain hirveän tällin.
- Mitä? Kysyin vihaisena.
- Täällähän sinä vain, silittelemässä heppoja. Vuonis sanoi.
- No mitä luulit? Kysyin.
- Anna olla Vuonis, Maria talolle on vähän matkaa niin ajattelimme jos tulisit silti autolla. Lejla sanoi ja otti kädestäni kiinni.
- Päästä irti, osaan kävellä itsekkin! Huusin.
- Anteeksi, mutta tule nyt. Lejla sanoi.
- Haluan olla hetken yksin! Huusin täysillä.
- Tule nyt. Molemmat yrittivät.
- Saanko hetken rauhaa? Olen juuri menettänyt vanhempani ja te vain höösäätte! Ettekö ymmärrä miltä minusta tuntuu? Kysyin raivoisasti.
- Ymmärrän. Vuonis sanoi.
- EI! Ette ymmärrä, ette ole menettänyt mitään! Kumpikin oli hiljaa.
- Miten he vain voivat olla poissa? Vain poissa? Kysyin vihaiseksi, mutta vihaisuuteni muuttui itkuksi. Vuonis ja Lejla tulivat molemmat halaamaan minua.
- Itke niin paljon kuin haluat, se auttaa. Vuonis sanoi ymmärtäväisesti. Samalla Vuonis ja Lejla taluttivat minut autoon. Vuonis meni ajamaan. Ja lejla pysyi koko ajan lähelläni. Minua rupesi väsyttämään. Mutta sain yhden sanan kuiskatuksi:
- Kiitos.
Vastaus:
Vautsi! Tarinasi alkaa todella hyvin. Täytyi oikein lukea tuo ensimmäinen osa. Hienoa. Olet todella oppinut kirjoittamaan. Teksti sujui hyvin ja kirjoitusvirheitä ei ollut. Kappaleet ja repliikkiviivatkin ovat kunnossa. Hyvältä näyttää näin kirjoituksen puolesta. Sisällöstä täytyy sanoa sen verran, että vaikka tarina olikin synkkä ja hieman surullinen se oli erittäin mielenkiintoinen alku. Odotan innolla lisää. Saat 15v€.
~Lejla
Maria - - 10.08.2009 13:19
Katsoin ulos junan ikkunasta. Maisemat vierähtivät nopeasti ohi. Sisälläni olin murheellinen, olin menettänyt vanhempani Meganin ja Frankin. Olin matkalla Vuoniksen ja Lejlan tallille, Suomeen. Osasin puhua Suomea jonkin verran, sillä olin käynyt Suomessa joka kesä. Itse olin Amerikasta. Sinänsä Suomi oli pieni maa. Amerikassa kaikki eivät edes tienneet "mikä" se oli. Mutta nyt minä, suurkaupungin tyttö matkustin Suomeen. Niin hassulta kuin se kuulostikin, niin totta se olikin. Mutta ainoa asia joka minua lohdutti, oli hevoset. Olin ratsastanut koko ikäni. Olin nyt 14, joten laske siitä.
Vihdoin kuulin kuulutuksen: "The next stop Helsinki." Otin vedettävän laukkuni, ison kassini ja vielä käsilaukkuni. Raahasin ne ulos vaunusta, lähelle ovea. Törmäsin vahingossa naiseen.
- I'm so sorry! Huuhdahdin. Nainen nyökkäsi, ei ilmeisesti puhunut Englantia. Kyllä minäkin olisin voinut puhua Suomea, mutta nyt se oli näin. Juna pysähtyi ja hyppäsin ulos. Ihmisiä vilisi ympärilläni. Tämä oli päätepysäkki. Raahasin kassini syrjään ihmisvilinästä. Katselin ympärilleni. Olin kyllä sanonut, että vaununi oli numero yksi. Pian näin kaksi henkilöä.
- Lejla and Vuonis! Yritin näytellä pirteää, vaikka olisin voinut itkeä. Näin oli parempi.
- Hello Maria, and welcome!
- Thanks!
- I'm heard, that you have horses. Kyselin Lejlalta ja Vuonikselta samalla kun he raahasivat tavaroitani.
- Yes, yes, do want try to ride? Vuonis kysyi. Se sai minut hämmentymään. Eivätkö he tienneet?
- Olen ratsastanut koko ikäni. Vastasin Suomeksi.
- She speak Finnish! Vuonis huudahti Lejlalle.
- Niin, voit lopettaa Englannin puhumisen.
- Yes, tai siis tietysti. Vuonis näytti hieman nololta.
- Hauskaa, että osaatte puhua Englantia. Vastasin.
- No, jos nyt niin sanot... Lejla ja Vuonis vähättelivät.
- En malta odottaa, että näen hevoset.
- Selvä, no voimmekin jo mennä. Vuonis hoputti meidät autolle.
Tunnelma oli ollut hieman laimea, toivottavasti se paranisi.
Vastaus:
Oikein kivalta tarinalta vaikutti jo näin aluksi. Osaat kuvailla myös taitavasti asioita, joten lukeminenkin oli paljon mukavampaa. :)
Saat tästä alusta nyt 10 v€.
~Vuonis
Ei muita sivuja.
Katsoin ulos junan ikkunasta. Maisemat vierähtivät nopeasti ohi. Sisälläni olin murheellinen, olin menettänyt vanhempani Meganin ja Frankin. Olin matkalla Vuoniksen ja Lejlan tallille, Suomeen. Osasin puhua Suomea jonkin verran, sillä olin käynyt Suomessa joka kesä. Itse olin Amerikasta. Sinänsä Suomi oli pieni maa. Amerikassa kaikki eivät edes tienneet "mikä" se oli. Mutta nyt minä, suurkaupungin tyttö matkustin Suomeen. Niin hassulta kuin se kuulostikin, niin totta se olikin. Mutta ainoa asia joka minua lohdutti, oli hevoset. Olin ratsastanut koko ikäni. Olin nyt 14, joten laske siitä.
Vihdoin kuulin kuulutuksen: "The next stop Helsinki." Otin vedettävän laukkuni, ison kassini ja vielä käsilaukkuni. Raahasin ne ulos vaunusta, lähelle ovea. Törmäsin vahingossa naiseen.
- I'm so sorry! Huuhdahdin. Nainen nyökkäsi, ei ilmeisesti puhunut Englantia. Kyllä minäkin olisin voinut puhua Suomea, mutta nyt se oli näin. Juna pysähtyi ja hyppäsin ulos. Ihmisiä vilisi ympärilläni. Tämä oli päätepysäkki. Raahasin kassini syrjään ihmisvilinästä. Katselin ympärilleni. Olin kyllä sanonut, että vaununi oli numero yksi. Pian näin kaksi henkilöä.
- Lejla and Vuonis! Yritin näytellä pirteää, vaikka olisin voinut itkeä. Näin oli parempi.
- Hello Maria, and welcome!
- Thanks!
- I'm heard, that you have horses. Kyselin Lejlalta ja Vuonikselta samalla kun he raahasivat tavaroitani.
- Yes, yes, do want try to ride? Vuonis kysyi. Se sai minut hämmentymään. Eivätkö he tienneet?
- Olen ratsastanut koko ikäni. Vastasin Suomeksi.
- She speak Finnish! Vuonis huudahti Lejlalle.
- Niin, voit lopettaa Englannin puhumisen.
- Yes, tai siis tietysti. Vuonis näytti hieman nololta.
- Hauskaa, että osaatte puhua Englantia. Vastasin.
- No, jos nyt niin sanot... Lejla ja Vuonis vähättelivät.
- En malta odottaa, että näen hevoset.
- Selvä, no voimmekin jo mennä. Vuonis hoputti meidät autolle.
Tunnelma oli ollut hieman laimea, toivottavasti se paranisi.
Vastaus:
Oikein kivalta tarinalta vaikutti jo näin aluksi. Osaat kuvailla myös taitavasti asioita, joten lukeminenkin oli paljon mukavampaa. :)
Saat tästä alusta nyt 10 v€.
~Vuonis