hoitoviekku

Nimi: heidi. - 13.02.2007 15:41
hoidokkini: late <3

Kello oli jo puoli neljä iltapäivällä, kun vihdoin pääsin tallille (jota muuten kutsun UD'ksi, ei kai haittaa? Laiskottaa..). Tallilla oli kummallisen hiljaista, mutta päättelin sen johtuvan kilpailuista, joissa -markka- muistaakseni tänään oli. Pikkuinen ponipoika kuitenkin näkyi tarhassa, ikioma hoitopolleni Latsukkahan se siellä. Hymynkare nousi väkisin suupieliinu, kun vilkaisin tuota ihanaa poikaa <3 Pienen pohdinnan jälkeen päätin, että veisin reppuni talliin ja hakisin sitten Laten sisälle, olin nimittäin ajatellut täksi päiväksi ensiratsastusta. Kun pääsin talliin, huomasin, ettei sielläkään ollut ketään. Kennelin puolelta kuului vain pientä haukuntaa ja tuhinaa. Kurkistin sinne, ei ketään. Tuholaisena mieleeni olisi ehdottomasti tullut ajatus ”nyt tuhotaan”, mutta enhän minä niin kauhea ole. Enhän? Heilautin reppuni nopeasti kaappiini ja nappasin Laten karsinalta mukaan sen ketjuriimunnarun, että poika pysyisi käsissä.

”Laatee!” huutelin tarhan portilla. Ylämaanponiori kohotti päänsä ja vilkaisi minua – kuin syöpäläistä. 'Tulitko sinä näin aikaisin hakemaan? Enhän ole kasvattanut mahaani kuin viisi tuntia!!! Huutava vääryys!!' Kuvitelmani Laten ajatuksista tuntui niin huvittavalta, että tirskahdin muutaman kerran itsekseni. Latea ei näyttänyt kiinnostavan tippaakaan luokseni kävely, joten pujahdin tarhan aidan ali hakemaan sen. Poni ei tehnyt siitä kuitenkaan helppoa, vaan se otti muutaman pikkuspurtin kauemmaksi minusta. En kuitenkaan kauaa jaksanut sitä katsella ja pian ori oli narun päässä – erittäin tympääntyneen oloisena. ”No niin, pirteämpää ilmettä, raksukka. Ei se liikutus niin kamalaa ole”, naurahdin pörröttäen orin tuuheaa harjaa. Ohjasin sen ulos tarhasta ja kirjaimellisesti raahasin talliin.

Sidoin Laten varulta käytävälle ja kävin hakemassa sen harjat sekä varusteet varustehuoneesta. Kun aloitin harjauksen, Late vaikutti selvästi tyytymättömältä, mutta rentoutui suhteellisen pian. Välillä se muistutti olemassaolostaan kipakalla kuopaisulla maahan, mutta muuten poni oli oikein kiltisti. Kavioiden kanssa se nyt vähän urputti – ei olisi halunnut nostaa jalkaansa, mutta henkinen väkivalta (”poni jalka ylös tai..!!”) auttoi mainiosti :) Kun kaviot oli puhdistettu, sujautin suojat Laten jalkaan. Ponihan ei jostain syystä siitä tykännyt ollenkaan, mutta komentamisen jälkeen se oli ihan kiltisti. Tässä vaiheessa varustin itseni asiaankuuluvilla turvavarusteilla – jotenkin tuntui, että ratsastuksesta voisi tulla jotain vaarallista... Olin satuloimassa Latea, kun -markka- tuli paikalle. Juttelimme hetken, samalla sujautin suitset Laten päähän.

Ohjasin laiskamatoponin maneesiin. Late ei todellakaan halunnut liikkua, joten varulta nappasin maneesin laidalta yleisraipan käteeni. Heti kun poni näkikin sen, tuli siihen vauhtia. Keskelle maneesia pysäytin sen, laskin jalustimet ja tiukensin vyön. Late tuntui olevan nyt niin täynnä energiaa, että kävinpä samantien viemässä raipan pois ja ohjasin poniorin kulmaan (-markka- oli näin minulle neuvonnut joskus..), jotta pääsisin selkään ilman vahinkoja. Vaikka Late edelleen yritti hyöriä, pyöriä ja hössöttää, niin pystyin nousemaan selkään. Säädin kulmassa jalustimet oikean mittaisiksi, kiristin vyön ja ohjasin sen jälkeen ponin uralle. Se lähti kulkemaan eteenpäin vauhdilla ja jouduinkin pidättelemään sitä heti alkuun. ”Tästähän tulee mielenkiintoista”, mutisin ponin jatkaessa kiihdyttelyään.

Kävelimme noin kymmenisen minuuttia pitkin ohjin ympäri maneesia. Sen jälkeen kokosin ohjat – tunsin ponin jännittyvän heti. Sen korvat kääntyilivät ympäriinsä ja kun ulkona rasahti jotain, Late hyppäsi oikein komeasti sivulle. Lähellä oli muksahdus, mutta pysyin selässä :) Aloitin ihan perusjutuilla – pysähdyksiä, voltteja, kolmikaarisia. Taivuttelin ja asettelin Latea parhaani mukaan, yritin vain saada sen kuuliaiseksi. Aluksi Late oli sellainen jääräpää, että huhhuh, mutta pikkuhiljaa poni pehmeni suusta sekä kyljistä. Ollessani tyytyväinen, pyysin Latea ravaamaan. Poni totteli ilomielin ja pian sen pompottavat askeleet kuljettivat meitä eteenpäin. Ohjailin Latea volteilla ja ympyröille ja vaihtelin suuntaa aika nopeasti. Kokeilin myös kolmikaarisia, muutaman kerran sujuivat oikein mallikkaasti. Late = hieno poni <3

Hidastin taas Laten käyntiin ja päätin vielä koettaa väistöjä – sitten saisi riittää, ensimmäisellä kerralla en laukkaisi. Päätin ensin väistättää ponia uralla, eli takajalat uran sisäpuolelle. Pitkällä sivulla aloitin, Late toimi tosi hyvin. Vaikka aluksi ponin kaula hieman taipui, se kuitenkin reagoi apuihini. Suoristin sen ja kiitin taputtamalla. Kokeilin vielä pari kertaa uralla väistöjä, sitten vuorossa olivat väistöt uralle. Aluksi – voi äiti – ei tullut yhtään mitään. Late päätti alkaa temppuilemaan ja siinähän se sitten hillui ja sähläsi, minä epätoivoisesti yritin saada ponia kuriin. Kun Latelle sai näytettyä, kuka se pomo on, väistöt sujuivat hienosti. Palkkioksi päätin lopetella. Ravailin ponin kanssa loppuravit, pyrin saamaan sitä hieman laskemaan päätään, annoin ohjaakin pidemmäksi. Hyvin meni ja sitten oli vuorossa käynnit.

Käyntien jälkeen tulin alas selästä ja kärräsin /kottikärryissä, toki/ ponin talliin. Late tuli ihan kiltisti, vaikka liikutuksesta huolimatta energiaa sillä oli. Laitoin ponipojan käytsille, olisihan se voinut karsinassa alkaa riehua. Riisuin ensin satulan ja suitset ja kiikutin ne varustehuoneeseen kuolaintenpesun jälkeen. Seuraavaksi suojat pois ja sitten ponnyn harjaus. Late oli aluksi hieman kärsimätön, mutta rauhoittui aika nopeasti, joten harjaus oli helppo homma. Kavioidenkaan kanssa ei ollut ongelmia. Hoidon jälkeen heitin Latukan kamat varustehuoneeseen ja päätin käydä nopeasti putsaamassa sen kupit -- -markka- oli siivoamassa ponin karsinaa, äänestä päätellen. Kuppien pesu sujui nopsaan. Tiskiharjalla hinkkasin kaiken maailman kauranjyvät pois törkyisistä kupeista ja vain hetken juttelin -markan- kanssa. Sitten kävin hakemassa tympääntyneen Laten käytävältä ja vein sen karsinaansa. ”Sun pitäis opetella kärsivällisyyttä”, hymähdin ja pudotin äitin varastoista löytyneen porkkananpuolikkaan ponin ruokakuppiin.

Kävin viemässä ratsastuskamat reppuuni ja otin sen mukaani. Kävin sanomassa heipat -markka-'lle ja Latelle ennen kotiinlähtöä.

-- että näin.

Vastaus:
Jaahah, jatkat kieltämättä aika hyvää linjaa...

Kirjoitusvirheet huomattavasti parantuneet, komediamaisisa piirteitäkin tuntui löytyvän.

Ainoita asioita mistä en pitänyt ole UD, jos nimi on pakko noin laiskana lyhentää käytäthän edes lyhenne Timantti:a...

Mukava stoori siis, jotain vielä puuttui.
Annan 9ve: tä, olen pihi.... =)