Tallipäiväkirja

Pääsivu |
Kirjoita Vieraskirjaan<< Edellinen sivu | Sivu 1 / 1 Viestit: 1 - 2 / 2 | Seuraava sivu >> nininis - - 29.09.2007 11:40
Tulin talliloille aika myöhään, tarkoitukseni oli köpötellä Parrella puolisen tuntia. Heppaherra on laiskistunut kun ei ole hirveästi kisausta ollut joten aloittelen rauhalliesta menosta kovempaan ettei lihakset ihan kovetu. Tallilla oli muitakin, ei tarvinnut siis olla yksin. Parre oli laitumella ja käyskenteli rauhallisesti hakiessani sitä. Kun se huomasin minut portilla se juoksi tervehtimään. Heti oli turpa takin taskussa, makupalojen toivossa. Pieni leivänkannikka oli jäänyt taskuuni edelliseltä kerralta ja annoin sen Parrelle. No poikahan oli tietenkin innoissaan herkkupalasta. Laitoin Parrelle riimun ja talutin en karsinaan. Parre kulkee sen verran nätisti nykyjään joten en jaksanu ottaa riimunnarua. Jätin Parren hetkeksi syömään heiniä karsinaan kun käväisin autollani, olin ostanut Parrelle uuden satulahuovan. Se oli pinkki ja siinä luki Parre mustin kirjaimin. Se oli aika järkyttävä mutta miellyttävää kangasta. Sen kanssa ei ihan minne vaan lähdettäisi. Siitäpä sitten oikaisin takaisin talliin ja suunnistin satulahuoneeseen. Kaappasin Parren harjat ja varusteet kainaloon ja menin karsinaan. Harjasin pikaisesti kaikki moskat pois ja puhistin kaviot. Kun varusteet oli laitettu ja itse olin valmiina niin talutin Parren pihalle. Ilta-aurinko oli jo laskemassa ja taivas oli heleän punainen. Päätin sittenkin lähteä köpöttely maastoon, emme olleet pitkään aikaan maastoilleet.
Maastossa menikin sitten aika nopeasti ja mukavasti. Parre oli oikein kiltisti ja olin siihen tyytyväinen. Palattuamme vein Parren takaisin karsinaansa ja purin varusteet. Vein ne satulahuoneeseen ja puhdistin suotsia vähän. Ihan kuolassa oli joka paikka kun Parre maastolenkkimme aikana kyni kaikki pensaat sun muut. Kivetkin maistuivat mutta vedimpä herran pään kivikosta pois. Puhdistin vielä harjoja ja menin sitten Parren luokse. Hieroin sen selkää hieman rentouttakseni lihaksia. Vaikka mentiinkin ihan vain käyntiä ja reipasta ravian oli Parren lihakset hieman jäykät. Hieroin vielä jalkoja ja selvitin hännän. Sitten oli aika sanoa pojalle heipat. Olen todella tyytyväinen kun löysin Parrelle näin mukavan tallin. Heppa voi hyvin vaikken ole itse hirveästi kerennyt käymäänkään!
abrc. -

- 28.09.2007 22:59
Tein aamutallin pikaisesti, ja jätin hevoset päiväksi heldyn hoiviin.
Luin Santun koulutuskertomuksen, ja olen oikein tyytyväinen herran käytökseen.
Iltapäiväksi ohjelmassa oli Jimin ja Kurkon ratsastus, ja Santun kanssa meinasin puuhastella jtn. metsäkävelyn tapaista.
Hain Jimin tarhasta, ja hoidin sen kuntoon. Laitoin herralle gramaanit, sillä maastossa poika meinaa välillä käsistä lähteä ja gramaanit toimivat erinomaisina hätäjarruina :)
Nokka kohti kaakkoa, ja matkasimme metsän siimekseen.
Jimi tuntui oikein tyytyväiseltä oloonsa, eikä säikähdellyt pahemmin uusia reittejä.
Takaisin tallille tultuamme ori oli hikinen vähän ryntäiden luota, joten laitoin sen tarhaan loimi päällä. Sinne ori jäi tyytyväisenä kellistelemään.
Kurko oli selvästi energisemmällä kuin Jimi, joten päädyin koulutreeniin. Vaadin orin tulevan oikeinpäin, ja vastaamaan reippaasti ja aktiivisesti apuihin. Sitä aluksi kyllästytti tarkka näpertely, mutta laukkatehtävien jälkeen se rentoutui ja pyöristyi napakasti.
Orin askeleet ovat kuin pomppulinna, joten ei auttanut kuin pomppia mukana.
Hikisen urakan jälkeen jätin Kurkon sisälle, ja puhdistin orien varusteet.
Santtua en edes kävelyretkeä varten harjannut, mutta suitsin orin tarhassa. Hän on aika vahva tapaus, jos haluaa.
Santun kanssa kävelimme metsäteitä ristiin rastiin tunnin verran, ja ori oli selvästi innoissaan päästessään kotipihaa kauemmaksi. =)
Iltaruokinnan jälkeen lakaisin käytävän, ja laitoin kamat nätisti paikoilleen. Toivotin hyvät yöt lähtiessäni huristelemaan kotia kohti.
heldy - - 26.09.2007 19:00
Saavuin tallille tavalliseen tapaani aikaisin aamulla, hoidin aamutallin, tarkistin kaikki hevoset ja jäin vielä rapsuttelemaan osaa. abrc, kuten muutkin yksäreiden omistajat hyörivät tallilla tavalliseen tapaansa hevostensa kanssa. näin ilkeä ihminen kuin olen, päätin ryöstää Santun, määränä kun oli herran kanssa ravikoulutus aloittaa. Hyörin ensin orin kanssa jonkin aikaa, ja hienosti poika ottikin minut vastaan. Olen Santtuun jo ennenkin tehnyt tuttavuutta, käynyt vähän moikkailemassa ja näin, mutta tämä on eka kerta kun työskentelin Santun kanssa.
Päätin aloittaa helpoista perusjutuista, eli lähdin ensin taluttelemaan Santtua raviradalle. Kävelimme pari kertaa sitä ympäri - ja herrahan ei ollut moksiskaan! Hieno homma, ei ainakaan minkäänlaisia ennakkoluuloja löytynyt ratoja kohtaan :) Koska ravirata ei tuottanut orille minkäänlaisia ongelmia, päätin alkaa jo tällä kerralla tutustuttaa herraa myös kärryihin. Kävin roudaamassa kärryt keskelle kenttää, sillä aikaa kun sidoin Santun tutkiskelemaan puuhiani kentän viereen. Hain orin ja talutin sen rauhassa kentälle. Kävelimme rauhallisesti ympäri kenttää, ja aluksi Santtu mulkoili epäluuloisena keskellä kököttävää kasaa. Se kuitenkin unohti sen nopeasti eikä ollut enää millänsäkkään kärryistä. Aloin pikkuhiljaa mennä lähemmäs kärryjä, ja Santtu suhtautui onnekseni todella rauhallisesti. Kun olimme päässeet jo todella lähelle, sidoin orin liekaan ja kävin itse istumaan kärryjen viereen. Ei mennyt aikaakaan kun Santtu uskaltautui jo lähestyä kärryjä. Istuin kärryjen vieressä katsellen uteliaan orin touhuja. Tovin kuluttua Santtu ei ollut enää moksiskaan kärryistä, ne olivat sille jo täysin tuttu asia. Ori alkoi selvästi närkästyä pelkästä kentällä seisomisesta, joten kiitin herraa tästä koulutuskerrasta ja vein sen takaisin talliin omistajansa hoiviin.
Ei muita sivuja.